Kuvia kotoa Karjalasta 6.1.2017 alkaen

Kunnantalon Taidekahvilassa avattiin loppiaisena 6.1.2017 Perniön karjalaisten näyttely ”Kuvia kotoa karjalasta”. Se aloitti eteläisessä Salossa Suomi 100 vuotta -sarjan tapahtumat.
Näyttelyn nimen mukaisesti kyseessä on muistojen näyttely menetetystä kotiseudusta. Esillä on ainutlaatuisia valokuvia, maalauksia ja muutamia käsitöitä, jotka ovat kulkeutuneet mukana ensimmäisen tai toisen evakkomatkan aikana.
Näyttelyssä on muistoja Viipurista, Uudeltakirkolta, Johanneksesta, Ruskealasta ja
Koivistolta.
Muistoja kotiseudustaan kertoivat avajaisissa Viljo Kurppa, Lea Leino, Tapani
Turtiainen, Airi Ranki ja Martti Sikiö.
Kerrontaa elävöittivät karjalainen musiikki ja ennenkaikkea Säkkijärven polkka, joita
esitti Marjo Korpela harmonikallaan.
Avajaisten erikoisuutena nähtiin Koiviston kirkosta kotoisin oleva messukasukka,
jonka esitteli aluekappalainen Juha Hekkala.
TERVETULOA näyttelyyn, joka on avoinna ma-pe klo 10-16 ja poikkeuksellisesti myös sunnuntaina 8.1. klo 13-15.
Lisätietoja:
Perniön Karjalaiset ry, puheenjohtaja Maarit Leppänen 0400 576053
Näyttelykoordinaattori Lilja Kinnunen-Riipinen 044 975 1802